Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care jatkaa kasvuaan hankkimalla omistukseensa Tampereella toimivan Kotihymy Oy:n koko osakekannan. Omistaja Leena Harju myy Kotihymy Oy:n, joka on vuodesta 2005 toiminut, kahden hoivakodin – Suvantopihan ja Omenapihan – kokonaisuus. Suvantopihassa on 10 ja Omenapihassa 22 asukaspaikkaa ikääntyneille. Yhtiön liikevaihto on noin 1,4 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on yhteensä 21. Kaupan myötä henkilöstö siirtyy Esperin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

”Eläkkeelle siirtymiseni tapahtuu rauhallisin mielin, kun yrityksen jatkajaksi löytyi vankan kokemuksen omaava Esperi. Yhdessä henkilökunnan kanssa Esperi tulee jatkamaan Kotihymyn alkuperäistä ajatusta tarjota asukkaillemme turvallinen ja viihtyisä koti” kertoo Leena Harju, Kotihymy Oy:n toimitusjohtaja.

”Esperi jatkaa kasvuaan suomalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Kotihymyssä on panostettu yksilölliseen ja lämminhenkiseen hoivaan sekä ikäihmisten toimintakyvyn lisäämiseen erilaisilla kuntoutusohjelmilla. Kuntouttava työote on myös Esperin toimintamallina ja toimintaa lähdetään nyt kehittämään yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa”, sanoo Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni, Esperi Care Oy, marja.aarnio-isohanni@esperi.fi, p. 0400 694 340
Toimitusjohtaja Leena Harju, Kotihymy Oy, leena.harju@kotihymy.fi, p. 045 630 9270