Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) on valinnut varapuheenjohtajikseen PK Terveyden toimitusjohtajan Tiina Tolvasen ja Docrates Syöpäsairaalan toimitusjohtajan Ilpo Tolosen. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii kevään vuosikokouksessa valittu Terveystalon toimitusjohtaja Yrjö Närhinen. LPY:n hallitus käsitteli kokouksessaan sote-uudistusta ja totesi, että julkisuudessa on luotu turhaa vastakkainasettelua julkisen ja yksityisen palvelutuotannon välille.

– Terveyspalveluiden kysyntä kasvaa huomattavasti lähivuosina väestön ikääntymisen myötä. Tarvitsemme kaikki käytettävissä olevat resurssit, olivatpa ne sitten yksityisiä tai julkisia, jotta kykenemme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Yksityiset palveluntuottajat ovat julkisen sektorin yhteistyökumppaneita. Teemme sotea yhdessä. Yksityinen sektori on vahvasti sitoutunut soten tavoitteiden saavuttamiseen, uusi varapuheenjohtaja Tiina Tolvanen sanoo.

Yksityisten palveluntuottajien ottaminen mukaan julkisten sote-palveluiden tuottamiseen tapahtuu parhaiten kilpailun avaamisen avulla. Uusi varapuheenjohtaja Ilpo Tolonenkertoo, että tässäkin asiassa on julkisuudessa luotu turhaa vastakkainasettelua julkisen ja yksityisen sektorin välille. Terve ja läpinäkyvä avoin kilpailu ja toimivat hoitoketjut tuovat tehokkuutta ja säästöjä sekä parantavat palveluiden tasapuolista saatavuutta.

– Kilpailua ei avata siksi, että tarjottaisiin yksityisille toimijoille mahdollisuus tehdä voittoa. Kilpailua tarvitaan siksi, että se tehostaa koko palvelujärjestelmän toimintaa ja kannustaa kaikkia tuottajia ottamaan käyttöön uusia toimintatapoja. Ilman niitä palveluiden saatavuutta ei kyetä takaamaan, Tolonen toteaa.

LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen muistuttaa, että yksityisen yrityksen on toki oltava kannattava, muuten se ei voi toimia. Myös julkisten palveluntuottajien pitää pystyä toimimaan kustannustehokkaasti.

– Kuntien pitäisi laskea sote-palveluidensa tuotantokustannukset palvelukohtaisesti ja arvioida sen jälkeen, kannattaako palvelut tuottaa itse vai hankkia ne yksityiseltä sektorilta, Partanen esittää.

Kokeiluhankkeiden rahoitus päättyy vuodenvaihteessa ja pilottihankkeet voivat alkaa vasta sote-lakien hyväksymisen jälkeen. LPY:n hallituksen mielestä maakuntien kehittämistyön jatkuvuus täytyy turvata. Valtion budjettiesityksessä on huolehdittava, että kehittämistyön rahoitukseen ei tule katkosta.

Lisätietoja:
Lääkäripalveluyritykset ry, Ismo Partanen, puh. 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi
Twitterissä: @LPYry ja @ismo_partanen